Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntavaalit2021. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntavaalit2021. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. kesäkuuta 2021

Myrskylän järvet - Kristian Forsman


Kun menin kouluun 40 vuotta sitten, sanottiin että Suomi on tuhansien järvien maa, ja että järviä on 60 000. Parikymmentä vuotta tuon jälkeen alettiin sanoa että Suomi on tuhansien järvien maa, ja että järviä on 160 000. Tämän jälkeen järvilukumäärä Suomessa kävi 190 000:ssa, mutta nyt löytämäni tiedon perusteella luvut ovat 57 000 ja/tai 168 000. Lukujen eroavaisuudet johtuvat karttojen ja paikkatietojärjestelmien kehittymisestä, yhä pienempiä lampia ja lampareita on pystytty todentamaan maastosta. Luku 57 000 kertookin yli hehtaarin suuruisten järvien lukumäärän Suomessa ja 168 000 on niinkin pienien kuin yli 500 neliön suuruisten ”järvien” lukumäärä Suomessa. Hehtaarinkaan (100x100 metriä) kokoista vakavettä voi olla vaikea järveksi mieltää. Tällaisia nimettyjä järviä on kuitenkin Myrskylässä 15 kpl (www.jarviwiki.fi), joista pienimmät ovat 2 hehtaarin suuruisia. Lisäksi karttatarkastelulla on todennettavissa, että Myrskylässä on myös kohtuullisen paljon tekojärviä, myös yli 2 ha kokoisia.

Järvien osuus Myrskylän pinta-alasta on 2,9%. Tällä tuloksella sijoittuu selvästi keskivälin huonommalle puolelle kuntien välisessä kilpailussa sisävesipinta-alan suuruudessa. Meillä on kuitenkin hieman enemmän järviä kuin naapurialueillamme, jos entinen Artjärvi jätetään pois Orimattilan luvuista.

Myrskylässä sijaitsevat järvet ovat, pohjoisesta alkaen, pieni Soidinsuolla sijaitseva kahden hehtaarin Pöyrysjärvi. Pöyrysjärveltä ja muualta Myrskylän pohjoiskulmalta tulevat vedet ohjautuvat ensin Artjärventien ali Siippoon, siitä takaisin Artjärventien itäpuolelle Sopajärveen ja siitä kohti etelää, ja taas Artjärven tien ali, kohti Kirkkojärveä. Kuntataajaman vieressä sijaitseva Kirkkojärvi on 160 hehtaarin pinta-alallaan kunnan suurin järvi. Muita kirkonkylässä sijaitsevia järviä ovat länsisuunnassa sijaitsevat Syväjärvi, jossa on kunnan suosituin yleinen uintipaikka, sekä Muttilanjärvi.

Syväjärven uintipaikka.

Hallilassa sijaitsee kunnan toinen, yli 100 ha:n kokoinen järvi, Sulkavanjärvi. Hallilasta, Humalakosken puolelta, löytyy myös kaksi pientä järveä, Isojärvi ja Vähäjärvi. Nämä ovat poikkeuksia Myrskylän järvistä siinä mielessä, että ne ovat muihin verrattuna selkeästi karuja ja kirkasvetisiä järviä, ihan erämaajärviä. Muutoin Myrskylän järvet ovat pääsääntöisesti reheviä tai erittäin reheviä ja sameita.

Edellämainitut kirkonkylän ja Hallilan järvet eroavat Etelä-Myrskylän järvistä siten, että ne laskevat Koskenkylänjoen, ja isoin osin myös Myrskylänjoen, kautta Suomenlahteen. Pakilan ja Kankkilan järvet kuuluvat Ilolanjoen vesistöalueeseen lukuunottamatta aivan Kankkilan itäkulmassa sijaitsevaa piskuista Puntarjärveä, josta vesi kulkeutuu Porvoonjokeen. Kankkilassa on toinenkin  piskuinen järvi, Teeno nimeltään, sekä kolmas, suurempi, Järvelänjärvi. Pakilan järvet ovat kylän keskustan kohdalla sijaitseva Kotojärvi, sen takana sijaitseva Pimijärvi sekä Myrskylän ja Askolan rajalla sijaitseva Valkjärvi. Valkjärvi onkin mainituista järvistä kaikista syvin, jopa 12,5 metriä, tosin Valkjärven syvänne sijaitsee Askolan puolella. Kreivilässä, Jaakkolassa ja Hyövinkylässä ei ole järviä.

Case Kirkkojärvi

Kuten tuli todettua, karuja, kirkasvetisiä järviä on meillä niukasti. Se johtuu siitä, että järvemme sijaitsevat savialueella, ovat matalia ja niillä on laaja valuma-alue. Nämä seikat tekevät niistä jo luontaisesti sameavetisiä ja reheviä. Valitettavasti kuntataajaman vieressä sijaitseva ja siten keskeinen Kirkkojärvi on järvenä rehevöityneimmästä päästä. Taajamien vieressä olevat järvet ovat kärsineet aikojen saatossa kovasta ulkoisesta kuormituksesta. Myös ravinnehuuhtoumat ovat suuria, sillä järven valuma-alue on lähes 4000 hehtaaria. Pitkään jatkunut ulkoinen kuormitus on mitä ilmeisimmin johtanut ravinteiden kertymiseen pohjasedimenttiin, minkä vuoksi rehevöitymistä alkaa tapahtua myös sisäisen kuormituksen seurauksena. Tästä kertoo se, että sinileväkukinnot vuosittain ovat järvessä enemmän sääntö kuin poikkeus. 

Vaikka myös muilla kylillä on keskeisessä sijainnissa olevia järviä, ja sivukylien asukkaat voivat perustellusti kysyä että miksi kunta lähtee pelastamaan Kirkkojärveä, eikä muita järviä, on Kirkkojärven vielä keskeisempi sijainti kirkonkylän vieressä hyvä peruste siihen. On  kuitenkin hyvä tiedostaa, että nyt Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen kanssa aloitettava hanke on vasta alkua, jossa tarkoituksena on nostaa asukkaiden tietoisuutta järven tilasta ja siitä mitä he itse omilla toimillaan pystyvät tekemään järven hyväksi. Ns. aktiivitoimenpiteillä (hapetus, ravinteiden poisto, veden puhdistus) järven pelastaminen on pienen kunnan resursseilla lähes mahdotonta. Se oppi on saatu järvivesiensuojelun pioneerihankkeessa Lahden Vesijärvestä. Vesijärven tilan parantaminen on vaatinut vuosikymmenten työn ja miljoonia euroja.

Syytä onkin keskittyä luonnon prosesseihin ja niiden hyödyntämiseen. Myös särkikalojen, jotka aikaansaavat sisäistä kuormitusta pohjasedimenttiä pöyhiessään, poisto on yksi tehokkaimmista lääkkeistä rehevöitymisen estoon. Valitettavasti, mitä olen nuottaajan kanssa keskustellut, Kirkkojärvi ei ole helpoimmasta päästä tässäkään suhteessa, vaan nuottaaminen on erittäin hankalaa pohjan karikkoisuuden vuoksi (paljon kiviä ja puunrunkoja), eivätkä kalat keräänny syvänteisiin sellaisella tavalla, että ne olisi helppo nuotata pois. Rysäkalastus talkootyönä voisi olla yksi vaihtoehto, tai ainakin ehdottomasti lisä muiden toimenpiteiden oheen.

Idea: Myllysuon hyödyntäminen?

Mutta kuten sanottua, ei ole ainoastaan fiksua vaan myös välttämätöntä hyödyntää luonnon omia prosesseja Kirkkojärven rehevöitymiskehityksen kääntämisessä. Kaikki lähtee siitä että ulkoinen kuormitus saadaan pieneksi, muutoin toimenpiteillä ei ymmärrettävästikään pitkäaikaista vaikutusta ole. Ulkoisen kuormituksen vähentämisessä onkin edistytty viime vuosikymmenten aikana huomattavasti. Lannoitusrajoitukset tulivat maatalouteen jo 80-luvulla, ja siitä eteenpäin niitä on asteittain kiristetty. Samoin jätevesien puhdistuksessa on menty eteenpäin. Puhdistamatonta jätevettä ei pitäisi päästä enää luontoon haja-asutusalueen ulkopuolellakaan, ja Kirkonkylä on jätevesiverkostossa. Puhdistamolla, jonka purkuputki on Kirkkojärven jälkeen, poistetaan fosforista yli 95 % ja typestäkin tyypillisesti n. 60 %.

Mielenkiintoinen vaihtoehto Kirkkojärven tulovesien puhdistamiseksi olisi muokata Myllysuota vielä enemmän kosteikkotyyppiseksi paikaksi, jossa veden virtaus hidastuu ja vedestä suodattuu tai pysähtyy kiintoainesta ja ravinteita. Karttatarkastelussa Myllysuolla on paljon kiinteistöjen omistajia, mutta päällisin puolin maa on vesijättöä eikä siten taloudelliset menetykset yksittäisille maanomistajille ole suuret. Myllysuo on myös selvästi alava alue, jolloin tulvariskit ovat pienet. Joka tapauksessa Kirkkojärvellä on itse asiassa jo kaksikin laskeutusallasta hyötynään, Siippo ja Sopajärvi. Ilman näitä järviä Kirkkojärven tila olisi vieläkin huonompi.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (Kesk, nro 43) sekä Valkjärvi-yhdistyksen varapuheenjohtaja, Kotojärvi-Pimijärvi vesiensuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen ja Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen hallituksen varajäsen (hallituksen jäsen 2012-2017).

Kristian Forsman.








perjantai 28. toukokuuta 2021

Voi hyvin - Sari Kauppisen blogi


Meille jokaiselle hyvinvointi ja terveys ovat tärkeitä asioita, joihin voimme vaikuttaa itse valinnoilla. Kaunis kunta järvineen ja maisemineen antaa hyvät edellytykset nauttia hyvästä olosta.

Liikunta, kulttuuri (musiikki, näyttelyt, museo, taide, tanssi ym.), kirjasto sekä ympäristö lisäävät hyvinvointia ja sitä kautta terveyttä. Kunnan tulee luoda osaltaan edellytykset, jotta voimme ennaltaehkäistä sairauksia ja pysyä aktiivisina kuntalaisina. Liikuntapalvelut ovat monipuolisia ja kaikenikäisille varmaan löytyy sopiva liikkuntamuoto. Näin kesän kynnyksellä vaikkapa Syväjärvellä uiden ja auringosta nauttien.
Kunnan yhteistyö urheiluseura Myrskyn ja Myrskylä Gymin sekä Wellamon kurssien kanssa mahdollistaa liikkumisen iloa, omien liikuntamuotojen lisäksi.
Yhteistyö ja verkostoituminen on onneksi osa kunnan toimintaa! Toivon, että saadaan toteutettua kuntoportaat ja vaellusreitti Myrskylään ja näin lisää mahdollisuuksia kunnon ja hyvän mielen ylläpitoon.
Täällä on paljon kohteita, joihin voisi tutustua liikkuen ja samalla tutustuen oman kunnan historiaan.
Olethan tutustunut Myrskylän Historia 2, Paikannimien kertomaa kirjaan, jossa on paljon tietoa eri kylistä sekä paikoista? Kirja voisi toimia pohjana reitille?! 

Syväjärven uimaranta.

Toki se vaatii yhteistyötä maanomistajien kanssa ja suunnittelua.
Kulttuurin määrärahat ovat valitettavan pienet ja palveluiden hakeminen jää pääosin jokaisen oman aktivisuuden varaan.
Kolmas sektori tuottaa varsin hyvin esim. matkoja teatteriin ja konsertteihin. Uskon ja toivon, että uuden liikuntahallin myötä saamme hyviä tapahtumia mm. musiikkia virkistämään kuntalaisia. Kirjastosta voit lainata leffan tai kuunnella kirjoja, jos et ehdi lukemaan. Voit vuokrata suppilaudan tai lumikengät ym. vuodenajasta riippuen, siis monipuolista tarjontaa hyvinvoinnille.

Positiivinen asenne, iloa ja elämän myönteisyys antaa hymyn kasvoille, se ei maksa mitään ja antaa hyvänmielen. Toki voit saada vastaan hymyn ja ehkäpä lauseen pari takaisin.

Nautitaan loppukeväästä ja odotellaan kesän tuloa ilolla!


Kirjoittaja on yrittäjä Sari Kauppinen, Keskustan ehdokas numero 45. 

torstai 13. toukokuuta 2021

Yrittäjyysmyönteinen kunta


Mistä sen tunnistaa, pohtii kirjoituksessaan Aku Eronen.

Aku Eronen alias @somevaari

Kun tiedetään, että yrittäjyys tuo kuntaan työtä ja työ lisää hyvinvointia, on ihan kaikkien kuntalaisten kannalta merkityksellistä, miten kuntapäättäjät suhtautuvat yrittäjyyteen. Niinpä päätin pohtia kuntavaalien lähestyessä, mistä tunnistaa yrittäjyysmyönteisen kunnan? Jotain tuli heti omaankin mieleeni, mutta aihetta ovat tutkineet ja tarkastelleet myös monet asiantuntijatahot. Tutkin siis nettiä ja mm. Suomen Yrittäjien julkaisuja ja kokosin mielestäni tärkeimpiä löydöksiäni tähän. Ehkä jotain keskeistä jäi poiskin ja toivoisinkin kommentteja sellaisista. Pienten kuntien omat resurssit eivät näihin kaikkiin välttämättä riitä. Silloin kunta voisi ohjata yritystä/yrittäjää kääntymään yhteistyökumppanien puoleen, esimerkiksi alueen Ely-keskus tai ProAgria.

Kunnan vahvuuksia yrittäjän näkökulmasta

Kunnan yksi tärkeä vahvuus yrittäjän(kin) näkökulmasta on ennustettava ja kilpailukykyinen verotaso. Kuntaveron korotuksia olisi vältettävä. Kaavoituksella huolehditaan, että yritystontteja on saatavilla. Tieverkoston ylläpidosta huolehditaan. Yrittäjyysmyönteinen kunta keskittyy itse vain sellaisiin julkisen sektorin välttämättömiin tehtäviin, joita yritykset eivät voi hoitaa. Se myös asettaa elinkeinopolitiikan kunnan tärkeimmäksi elinvoimatyökaluksi ja tässähän kotikuntani Myrskylä onkin (hankintapolitiikassa) jo todettu Suomen parhaaksi (yrittäjien kuntabarometri 2020). Yrittäjyysmyönteinen kunta myös tuntee kuntansa yritykset, yrittäjien ikärakenteen ja yritysten työllisten lukumäärän. Näin esimerkiksi omistajanvaihdostoimenpiteet voi suunnata oikein. Se neuvoo yrityksiään rahoitus- ja investointitarpeissa ja työvoiman saamisessa. Varmistaa yrityksen elinkaaripalvelut aloittavan yrittäjän palveluista omistajanvaihtoksiin. Tukee yrityksiä digitaalisen teknologian käyttöönotossa ja sen edellyttämän osaamisen kehittämisessä. Joko hengästyttää?

Asiointi helpoksi, tuki- ja neuvontapalveluja

Tiedetään, että jo nyt kunnat ainakin jossain määrin digitalisoivat yhteistyönä yrityksille suunnattuja asiointipalveluita, yhtenäistävät lupa- ja käsittelyprosesseja, vähentävät asiointikanavien määrää ja liikuttavat yrityksiltä kysyttyjä tietoja saumattomasti järjestelmästä toiseen. Kunnat voisivat ehkä myös vahvistaa yrittäjien digiosaamista yksityisistä ja julkisista toimijoista muodostuvalla tukiverkostolla?

Niin ikään kunnat voisivat varmistaa, että eri kunnissa toimivat yrittäjät voivat verkostoitua ja saada neuvontaa myös toisen kotipaikkakunnan elinkeinopalveluista. Tietoliikenneyhteyksien pitäisi ehdottomasti olla kunnossa. Kunta voisi hyödyntää ostopalveluina paikallista yrittäjyyttä (kilpailulainsäädännön puitteissa tietenkin). Yrittäjyysmyönteinen kunta voisi tarjota etätyötä tekeville yrittäjille ja asiantuntijoille työtiloja ja kohtaamispaikkoja. Se ei kilpaile yritysten kanssa ja häiritse yritysten toimintaa omilla yhtiöillään, irtautuu niistä toiminnoista, joiden tekemiselle ei ole perusteita. Kartoittaa alituisesti markkinoilta yrityksiä, joille voisi tarjota tilaa liiketoiminnan ja kasvun tukemiseksi.

Yrityksillä on paljon velvoitteita, joiden hoitaminen edellyttää asiointia kunnassa. Mitä pienemmästä yrityksestä on kyse, sitä suurempi suhteellisesti on taakka, joka kertyy luvista, ilmoituksista ja muista toimenpiteistä. Yrittäjä toivoo, että kunta-asiat saisi hoidetuksi verkossa ajasta ja paikasta riippumatta.

Päätösten vaikutukset yrityksiin

Useimmat kunnan päätökset vaikuttavat yrityksiin. Yritysten ja kunnan menestymistä voidaan tukea arvioimalla yritysvaikutukset jo valmistelussa. Näin tähdätään siihen, että päätöksillä poistetaan yrittäjyyden esteitä eikä luoda niitä. Kunnan pitää arvioida yritysvaikutuksia pysyvänä osana kaikkea päätösvalmistelua. Jälkikäteen pitää tarkistaa, toteutuivatko yritysvaikutukset arvioidun kaltaisina. Käydään aktiivista vuoropuhelua yritysten kanssa. Kunnan tulee panostaa uuden yksityisen elinkeinotoiminnan edellytysten luomiseen.

Monipaikkaisuus

Koronakriisi moninkertaisti etätyön tekemisen ja työskentelyn eri paikoista. Yrittäjyydellä on merkittävä rooli monipaikkaisuuden kehittymisessä. Monipaikkatyö on iso mahdollisuus erityisesti paikkakunnille, joilla on paljon vapaa-ajan asuntoja, kuten meillä Myrskylässä. Se siirtää palveluiden kysyntää mökkipaikkakunnille ja muuttaa aluetalouden rakennetta. Toisaalta se voi näkyä kysynnän laskuna kaupunkien keskustoissa ja alueilla, joilta työntekijät siirtyvät etätöihin.

Julkiset hankinnat

Julkiset hankinnat on valjastettava yrittäjyyden, työllisyyden ja innovaatioiden kehittäjiksi. Suurin este pienten ja keskisuurten yritysten osallistua kilpailutuksiin on hankinnan liian suuri koko. Tässä hankintalaki puolustaa pk-yrityksiä: se ohjaa jakamaan hankinnat osiin.

 

Kirjoittaja on Aku Eronen, Myrskylän Yrittäjien puheenjohtaja ja Keskustan kuntavaaliehdokas Myrskylässä. 


perjantai 7. toukokuuta 2021

Mitä tulikaan tehtyä – neljä esillenostoa kuluneesta valtuustokaudesta

                            
Kristian Forsman.
Kiistattomasti voitaneen sanoa, että kuluvalla valtuustokaudella tapahtui poikkeuksellisen paljon ja tehtiin paljon päätöksiä. Näin ainakin voi luottamusmiesnäkökulmasta sanoa, esimerkeiksi riittänee että uusi kunnanjohtaja, joka on vasta neljäs koko kunnan historiassa, valittiin, tai tehtiin päätös uuden koulun rakentamisesta (edellisestä vastaavasta päätöksestä on kulunut aikaa noin 40 vuotta). Myös riippumattomat mittarit osoittavat kauden olleen tuloksellinen. Seuraavassa nostan neljä tekijää ylitse muiden.
Ylijäämäinen kuntatalous. Tämä on kaiken a ja o. Vaikka kunnan tavoitteena ei olekaan tuottaa voittoa, ylijäämäisyys mahdollistaa liikkumavaran moneen suuntaan. Vuoden 2020 ylijäämä (n. 1M€) on suorastaan historiallisen suuri. On tietysti niin, että ylijäämä muodostui noinkin korkeaksi nimenomaan hallituksen korotettujen valtionosuuksien takia (nk. kuntien koronapaketti), mutta on syytä huomata, että olisimme ylijäämäisiä ilman koronatukipakettiakin. Sitä paitsi me olimme ylijäämäisiä jo vuodet 2018-19, jolloin yli puolet ja jälkimmäisenä vuotena jopa 2/3 Suomen kunnista teki alijäämää.

Myrskylän kunnan virastotalo.

Tehokas oma toiminta ja viranhaltijakoneisto. Nämä ovat yhteydessä toisiinsa. Kunnanjohtaja on aivan olennaisesti tärkein virkamies kunnassa, ja hän on myös ”kunnan kasvot” monesta näkökulmasta. Kun valtuustokautta oli noin vuosi käyty keväällä 2018, siirtyi edellinen kunnanjohtajamme peruspalvelukuntayhtymän johtoon Etelä-Pohjanmaalle. Laitoimme kesällä kunnanjohtajan paikan hakuun, mutta emme mielestämme saaneet tarpeeksi mitat täyttäviä hakijoita ensimmäisellä kerralla, vaan päätimme jatkaa hakuaikaa. Tämä jatko kiinnitti potentiaalisten hakijoiden huomiota paikkaan uudella tavalla, ja saimme useita uusia hakijoita mukaan. Yksimielisesti päädyimme valitsemaan Sam Vuorisen uudeksi kunnanjohtajaksemme ja hän pääsi aloittamaan alkuvuonna 2019. On ollut hienoa huomata, että rekrytointimme onnistui. Sam on ja on ollut pidetty keulakuva kunnalle, ja hän on uutterasti jaksanut paneutua kaikenkokoisiin vastaan tulleisiin haasteisiin, ja hän on synnyttänyt positiivista pöhinää ehkä enemmän kuin osasimme aavistaa.

Suomen paras hankintapolitiikka. On ollut pitkään niin, että kunnalla ja sen luottamushenkilöillä on ollut tahto vaikuttaa kunnassa toimiviin yrityksiin mahdollisimman positiivisesti. Lainsäädäntö luo omat puitteensa, samoin kunnan koko vielä enemmän, mutta aktiivisella otteella ja myös pienten hankintojen huomioimisella on merkitystä ja on saatu hyvää aikaan. Tästä todisteena Suomen Yrittäjien kuntabarometrin voitto vuonna 2020 parasta hankintapolitiikkaa harjoittavana kuntana. Ja vieläpä reilula erolla seuraaviin.

Uusi hirsikoulu. Eri kouluvaihtoehtoja punnittiin tarkkaan. Huomioitakoon, että mitään tekeminen ei ollut vaihtoehto, koska vanhat koulurakennukset olisivat olleet laajan peruskorjauksen tarpeessa muutenkin. Ensin päädyttiin korvaamaan vanhat koulurakennukset uudella, jonka jälkeen päädyttiin vielä mielestämme mahdollisimman laadukkaaseen vaihtoehtoon, hirsikouluun. Seuraavalle lukukaudelle Myrskylän alakoululaiset kävelevätkin sitten uuteen kouluun. On itse asiassa hienoa, että vanhalla koululla pärjättiin 40 vuotta (tai ylikin, koska vanhempi koulurakennus on 50-luvulta), sillä Suomenmaasta löytyy paljon esimerkkejä huomattavasti lyhytikäisemmistäkin julkisista rakennuksista (homekoulut). Mahdollisimman laadukkaan rakennusmateriaalin valinnalla, tietysti oikeanlainen hoito ja käyttötarkoitus (muunneltavat tilat) huomioimalla, on tarkoitus antaa koululaisillemme ensiluokkaiset tilat seuraavaksi YLI 40:ksi vuodeksi. Hirsikoululla on myös kuntaimagoa kohottava vaikutus, vaikka hyvät peruspalvelut ovatkin olleet Myrskylän valtti jo pitkään.


Kristian Forsman,
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Myrskylän Keskustan puheenjohtaja
Suomen Keskusta




maanantai 19. huhtikuuta 2021

Valoa kohti

 

Aku Eronen.

Olemme eläneet täällä Myrskylässäkin koronan kurimuksessa jo toista vuotta. Tämä aika on ollut monelle raskas. Erilaiset rajoitukset ovat vaikuttaneet niin arkeemme kuin juhliimme. Etätyö ja etäkoulu ovat tulleet monelle tutuksi. Moni yritystoiminta on edelleen syvässä ahdingossa rajoitusten takia. Rajoitusten, jotka ovat sinänsä perusteltuja terveydellisten syiden vuoksi. Palkansaajia on ollut lomautettuina ja jotkut ovat voineet jopa menettää työpaikkansa.  Yksinäisyys vaivaa varsinkin sitä osaa väestöstä, joilla ei ole valmiuksia digitaalisten palveluiden käyttöön. Näistä valtaosa on vanhuksia. Lapset ja nuoret kärsivät, kun monet harrastukset kuuluvat rajoitusten piiriin.

Rokotukset etenevät

Tämä kaikki ei ole voinut olla vaikuttamatta mielialaamme. Pitkäkestoisena tällainen tilanne on otollista kasvualustaa masennukselle ja siksi toivon näkeminen on tärkeää. Kun tarkkailemme julkaistuja koronatilastoja ja uutisia, varovaista toivoa paremmasta kesästä on nähtävissä. Tartuntamäärät ovat vihdoin selvässä laskussa ja vaikka rokotukset etenevät joidenkin mielestä hitaasti, ne kuitenkin etenevät. Meidän on tilanteen aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta yritettävä jaksaa tsempata vielä, kunnes rokotusten kattavuus on tarpeeksi laaja yhteiskunnan toimintojen laajemmalla avaamiselle.

Perusteltua toivoa siis on. Sitä paitsi kevät etenee, auringonvalo ja lämpö lisääntyvät ja muuttolinnut palaavat.

Näissä näkymissä ja tunnelmissa Myrskylässä ja koko valtakunnassa aletaan valmistautua kesäkuun kuntavaaleihin.

 Aku Eronen

Myrskylän Keskusta

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – mitä sitten?

  Osa II: Käytännöt Itä-Uudellamaalla päästään nykyisellään huonosti lääkärin vastaanotolle. Jos raja-arvona käytetään  esitettyä hoitotak...